10. tammikuuta 2014

Ananas-vihannescurry (ja sadattelua)

Kylläpä suututtaa. Ostin taannoin uuden kameran (automaattisen juu, kun haluan, että kuvaaminen on mahdollisimman helppoa ja ettei minun tarvitse säätää mitään), mutta nyt minulla on sen kanssa ihan omituinen ongelma. Kun yritän ottaa kuvaa jostakin ruoasta, esimerkiksi nyt tämän postauksen currysta, ruoan värit eivät toistu oikeanlaisina, vaan kauniin keltainen ruoka muuttuu kamerassa ruman rusehtavaksi. (Tarkoitukseni ei ole tosiaankaan saada ruoka näyttämään joltakin muulta kuin se on, vaan haluaisin sen vain näyttävän sellaiselta kuin se oikeastikin näyttää.)

Olen yrittänyt säätää värikylläisyyttä, värimuotoa, valkotasapainoa ja kontrastia (yllättävän paljon säätömahdollisuuksia muuten automaattikamerassa, prkl), ottanut kuvia ulkovalossa ja sisätiloissa, mutta mikään ei tunnu auttavan. Muutamasta otoksesta tuli edes jotain vähän sinne päin, mutta suurimmassa osassa kuvista (ja niitä on monta!) ruoka on ihan paskanruskeaa. Ei kovin houkuttelevaa. Mahtaisikohan joku osata sanoa, mistä tämmöinen johtuu ja mitä sille voisi ehkä tehdä? (Ja kyllä: olen ihan oikeastikin näin tyhmä. Juuri tämän takia en halua monimutkaista kameraa, kun en osaa käyttää yksinkertaistakaan. :-D)

Asiaan. Havahduin yhtenä päivänä sen tosiasian edessä, että tässä blogissa on kokattu viime aikoina vain perinteisempiä intialaisia pöperöjä, vaikka blogin nimi väittääkin, että täällä muka tehtäisiin jotain modernia intialaista ruokaa. Ananas oli Prismassa tarjouksessa, ja siitä kun laskin yhteen yksi plus yksi, niin sain vastaukseksi aika paljon, eli tämmöisen ananas-vihannescurryn. En kyllä tiedä, miten "moderni" tämäkään on, mutta enpähän ole ainakaan ennen tämmöistä tehnyt, enkä edes ajatellut tekeväni. Käyttelin taas niitä vihanneksia, joita minulla sattui olemaan, mutta tähänhän voisi laittaa mitä tahansa muutakin. Tai vaikka kanaa tai katkarapuja.



Ananas-vihannescurry

1 rkl gheetä (tai öljyä)
1 laakerinlehti
2 vihreää kokonaista kardemummaa
parin sentin pätkä kanelitankoa
1 oksa currylehtiä (voi jättää poiskin)
1 sipuli hienonnettuna
1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa
1 vihreä chili hienonnettuna
1/2 tl kurkumaa
n. 1 tl suolaa
2 perunaa sokeripalan kokoisina kuutioina
1 porkkana hieman pienempinä kuutioina
n. 1 dl herneitä
1 tl korianterijauhetta
1/2 dl cashewpähkinöitä
2 dl kookosmaitoa
n. kolmannes tuoreesta ananaksesta paloiteltuna

Liota cashewpähkinöitä kädenlämpöisessä vedessä
15-30 minuuttia. Vettä saa olla sen verran, että pähkinät
juuri peittyvät. Jauha seos blenderissä tasaiseksi velliksi.

Kuumenna ghee tai öljy pannulla ja lisää laakerinlehti,
kardemummat ja kanelitanko. Kun mausteet alkavat
tuoksua ja ne ovat pullistuneet, lisää currylehdet ja sipuli.
Paistele, kunnes sipuli on saanut vähän väriä, ja lisää
inkivääri-valkosipulitahna sekä chili. Jatka paistamista parin,
kolmen minuutin ajan (kunnes inkivääri-valkosipulitahna
ei enää haise raa'alle).

Lisää kurkuma, suola, perunat ja porkkana sekä noin 1 dl
vettä. Hauduttele, kunnes perunat ja porkkanat ovat lähes
kypsiä (kymmenisen minuuttia). Lisää herneet, korianteri-
jauhe sekä cashewtahna, sekoita ja jatka hauduttelua noin
viisi minuuttia. Lisää lopuksi kookosmaito sekä ananas ja
kuumenna. Tarkista maku.

Loppukaneetteja
  • Tämä on aika mieto curry, joten jos tykkää mausteisemmasta, kannattaa laittaa mausteita reilummalla kädellä. Mustapippuri voisi olla aika kiva lisä lopuksi.
  • En käyttäisi tähän säilykeananasta, koska luulen, että sillä ei tulisi kovin hyvä lopputulos. Mikä tietysti estää kokeilemasta.
  • Kokonaiset mausteet voi halutessaan noukkia pois ennen ruoan tarjoamista. Minä teen nykyään aina näin, koska ukkeli ei periaatteessa tykkää neilikasta/kardemummasta/kanelista/jne., ja vähemmän tulee sanomista, jos hänen ei tarvitse noukkia mausteita ruoan joukosta syödessä pois. Jos jätän maustesattumat ruokaan, ne päätyvät kaikki taatusti ukkelin lautaselle - se on nähty niin sata kertaa!:-D

10 kommenttia:

  1. Kamera-asiaan en osaa sanoo mitään. Itekki ihan peukalokeskelläkämmentä- tyyppi.
    Mutta toi ohje tuntuu kivalta ja varmaan kokeilen just kanalla :)
    Mä olen kans just se, joka kerää kaikki mausteet lautaselleen. Vaikkei ruuas olis ku kaks kokonaista kaardemummaa, ne on takuulla mun ekalla ottamisella mun lautasella. Välin kyllä alkaa naurattaan toi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet sitten just presiis kuin ukkeli! Se onnistuu aina saamaan kaikki mausteet itselleen, ja juurikin ensimmäisellä kauhaisulla. :-D Jos en ole jaksanut poistaa mausteita ruoan joukosta, oikein toivon, ettei ukkeli saisi niitä itselleen - ja siinähän ne sitten taas ovat hänen lautasellaan. :-)

      Voisin kuvitella, että kana sopisi tähän tosi hyvin. Minusta ainakin kana-kookosmaito- ananas -yhdistelmä kuulostaa aika hyvältä. :-)

      Poista
  2. Valoa on niin kamalan vähän nyt, ettei kummakaan, kun kuvat on itsellä jos toisellakin vähemmän tyydyttäviä. Mutta kevättä kohden mennään ja valoisuus lisääntyy päivä päivältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun toivon, että kyse olisi valosta (tai siis sen puutteesta). Minä jo panikoin, että vika on kamerassa ja että on tullut tehtyä huono ostos. Tulisipa nyt aurinkoisia päiviä, niin pääsisi kokeilemaan kuvausta vähän valoisammissa olosuhteissa. :-)

      Poista
  3. KÄytätkö mitään kuvankäsittelyohjelmaa? Esim PhotoScape on ilmainen ja helppo,ja sillä saa hyvin väritkin paranneltua jos on tarve. Kiva curry! Tuore ananas on täällä vaan niin kamalan kallista,että joutuisin tuossa käyttämään purkkisellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PhotoScape on kyllä tuttu, mutta olen käyttänyt sitä vain kuvien rajaamiseen ja tummentamiseen/vaalentamiseen. Kokeilin joskus sitä värien muokkausta, mutta minusta lopputulos oli niin epäluonnollinen, että en innostunut käyttämään sitä.

      Muistankin sinun kirjoitelleen, että ananas on siellä tosi kallista. Täällä se on välillä ihmeenkin halpaa; nytkin se oli vain 99 senttiä kilo!

      Poista
  4. Pitääpäs koittaa lykkiä ananastakin curryyn! Nää on niin parhaita ruokia, meillä ollaan nykyisin täysin faneja :)

    Tuliko kameralla alkuun hyviä kuvia? Jos koittaisit palauttaa tehdasasetukset ja aloittaa siitä taas alusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöiset ruoat ovat kyllä vertaansa vailla, kun ruokia voi muokata omien mielitekojen ja kaappien sisällön mukaan. :-)

      Minusta kamerassa on ollut alusta lähtien ongelmia ruokakuvia ottaessani. Ei tule oikein tarkkoja kuvia, ja sitten on noita värivirheitä. Täytyisi varmaan kokeilla tehdasasetusten palauttamista. Eikä käyttöohjeiden lueskelukaan varmaan yhtään pahitteeksi olisi. ;-)

      Poista
  5. Ymmärrän niin tuota kuvaamisen (kameran) sadattelua! Olen onneton valokuvaaja ja olenkin antanut perikis aikaa sitten. Kaikki kuvani tulee otettua puhelimella... kun ei se kunnon kamera tee minun kuvistani yhtään parempia... Nyyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen mahdollisuuksien mukaan yrittänyt ottaa kuvat päivänvalossa, mutta nyt tuntuu siltä, että ihan sama vaikka kuvaisi sapuskat keskellä yötä, kun eivät ne kuvat onnistu kuitenkaan. :-D

      Poista

Kokki kiittää viestistäsi!