12. heinäkuuta 2014

Tomaattipikkelssi


No nyt pitää taas kirjoitella, kun olen saanut kokea jälleen onnistumisen elämyksiä, ja ne pitää tietysti heti jakaa. :-)

Olen kokeillut useampaankin otteeseen intialaisten pikkelssien tekoa mutta epäonnistunut niissä surkeasti. Sen takia olin jo vähän luovuttanut ja alkanut uskoa, että en kerta kaikkiaan osaa tehdä pikkelssejä. Nyt kun kaikki pikkelssit alkoivat olla lopussa, ajattelin kuitenkin yrittää, jälleen kerran.

Tomaattipikkelssi on (mangopikkelssin ohella) anopin bravuuri, mutta itse en aluksi oikein tomaattipikkelssistä välittänyt, kun tämä kyseinen pikkelssi on paljon tahnamaisempaa kuin muut pikkelssit. Minusta pikkelssissä kun saisi olla vähän sattumiakin. Jossakin vaiheessa rupesin kuitenkin tomaattipikkelssiäkin maistelemaan ja lopulta myös syömään, mikä johtui kai siitä, että muuta pikkelssiä ei ollut saatavilla ja mausteista pikkelssiä kuitenkin teki mieli. Nyt voin sanoa jo tykkääväni tomaattipikkelssistä. Tarkemmin sanottuna pidän siitä ihan hirmuisesti. :-)

Minulla on jossakin suttuvihossa anopin pikkelssiohje, mutta en löytänyt vihkoa mistään. Luultavasti se on vielä Intiassa. Koska en viitsinyt soittaa anopille yhden pikkelssiohjeen takia (en soittele hänelle muutenkaan, ja olisi vähän noloa soittaa hänelle heti, kun olen jotain vailla), piti etsiskellä netistä sopivalta kuulostavaa ohjetta. Monsoon Spice -blogista löysin aika samantyyppisen ohjeen kuin anopin ohjekin ehkä oli, ja tadaa: pikkelssi onnistui yli odotusten - jopa niin hyvin, että edes herra ylituomari ei löytänyt pikkelssistä mitään huomauttamista.

Tomaattipikkelssiin kannattaa valita kiinteitä, ei kovin makeita tomaatteja, joten nyt on erinomaisen hyvä aika valmistaa pikkelssiä, kun tomaatit ovat niin edullisiakin.

Olen hieman muutellut alkuperäistä ohjetta, joten tässä on oma ohjeeni. Alkuperäisessä ohjeessa neuvottiin laittamaan tamarindia, jos tomaatit ovat kovin makeita, mutta koska omat tomaattini eivät mitenkään makeilta maistuneet, jätin tamarindin pois. Tamarindia voi kuitenkin aivan hyvin lisätä, jos haluaa pikkelssistä happamampaa.



TOMAATTIPIKKELSSI (TOMATO PACHADI)

Ainekset:

Vaihe 1:
3 rkl öljyä
kilo tomaatteja (saavat olla aika isokokokoisia)

Vaihe 2:
1 rkl suolaa
1,5-2 rkl chilijauhetta (itse laitoin 1,5 rkl, ja se riitti meille)
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl jauhettua sarviapilaa (fenugreek, methi)

Vaihe 3 (mausteseos):
2 rkl öljyä
1 tl tummia sinapinsiemeniä
4 punaista kuivattua chiliä muutamaan osaan pätkittynä
hyppysellinen sarviapilan siemeniä
6 lihavaa valkosipulinkynttä viipaloituna

Valmistus:

1. Pese, kuivaa ja halkaise tomaatit sekä poista niistä kannat. Viipaloi tomaatit. Kuumenna öljy (3 rkl) paksupohjaisessa (ja suhteellisen korkeareunaisessa) pannussa ja lisää tomaatit pannulle.


 Paista tomaatteja korkeimmalla mahdollisella lämmöllä viitisen minuuttia. Sekoita muutaman kerran.

5 minuutin jälkeen.

2. Pienennä lämpö keskikovalle (minulla oli levy seiskalla) ja jatka paistamista noin 20 minuuttia, kunnes tomaatit ovat muhjua ja nesteen määrä on vähentynyt huomattavasti. Älä laita missään valmistusvaiheessa kantta päälle, koska silloin tomaattiseos ei pääse kuivumaan halutulla tavalla (kokemusta on!). Sekoittele silloin tällöin.

25 minuutin jälkeen.
Kuorenpalaset ovat aika epäesteettisen näköisiä, mutta ei hätää: ne häviävät kyllä, kun seos lopuksi soseutetaan.

3. Pienennä levy keskilämmölle (minulla oli levy vitosella) ja jatka paistamista vielä 20-30 minuuttia, kunnes tahna on paksua, eikä nestettä enää juurikaan ole. Sekoittele silloin tällöin, jotta tahna ei tartu pohjaan kiinni. Siirrä pannu syrjään ja anna seoksen jäähtyä huoneenlämpöiseksi.

45 minuutin jälkeen.

4. Kun seos on jäähtynyt, laita seos blenderiin tai tehosekoittimeen ja lisää suola, chilijauhe, kurkuma ja sarviapilajauhe. Intialaiset pikkelssit ovat yleensä hyvin suolaisia, ja vaikka laitoin suolaa vain puolet alkuperäisen ohjeen määrästä, se riitti minusta ihan hyvin. Aja seos nopeasti tasaiseksi (ihan muutama kierros riittää).

Blendatut tomaatit.

5. Kuumenna pannulla 2 rkl öljyä ja lisää sinapinsiemenet. Kun ne alkavat paukkua, lisää chilit ja hetken päästä sarviapilan siemenet. Kun sarviapilan siemenet ovat muuttaneet hieman väriä, käännä lämpö pois ja lisää valkosipulit. Valkosipulit saavat kypsyä jälkilämmössä niin, etteivät ne enää maistu raaoilta mutta niin, etteivät ne kuitenkaan ehdi ruskistua. Kun valkosipulit näyttävät ja tuoksuvat sopivilta, laita seos sivuun ja anna sen jäähtyä viitisen minuuttia.


6. Kun mausteseos on jäähtynyt, sekoita se tomaattiseoksen joukkoon ja siirrä valmis pikkelssi puhtaaseen säilykepurkkiin. Säilytä jääkaapissa ja syö intialaisten ruokien lisukkeena (tai miten haluat).


6. heinäkuuta 2014

Mausteista naudanlihaa



Postaustahti on harventunut näköjään lähes olemattomiin, ja blogin tulevaisuudestakaan en tiedä, mutta nyt on kuitenkin pakko jakaa ilosanomaa tästä yhdestä ruoasta. Kehittelin nimittäin naudanliha-version vanhasta pippuribroileriohjeestani, ja tämä on niin kertakaikkisen helppoa ja herkullista, että todellakin suosittelen kokeilemaan! Tästä on tullut meillä hyvin haluttu ruoka. :-)


Uuniin:
400 g naudan palapaistia
1 rkl inkivääri-valkosipulitahnaa
1 - 1,5 tl chilijauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 tl kurkumaa

Mausteseos:
1/2 tl gheetä tai öljyä
neljäsosa kanelitangosta
1 laakerinlehti
4 kokonaista neilikkaa
2 sakaraa tähtianiksesta
1 tl kokonaisia mustapippureita
2 tl korianterijauhetta

Pannulle:
2 rkl öljyä
1 neilikka
pienehkö pala kanelitankoa
pari oksaa currylehtiä (jos ei ole, jätä pois - voit laittaa näiden sijasta vaikkapa pilkottua kevätsipulia)
isohko sipuli hienonnettuna
pari vihreää chiliä pitkittäin halkaistuna
suolaa 
tuoretta korianteria hienonnettuna


Laita liha sekä uuniin menevät ainekset kannelliseen uunipataan, sekoita hyvin ja anna lihan maustua noin tunnin verran. (Jos on kiire, tämän vaiheen voi jättää poiskin. Ihan yhtä hyvää tulee ilmankin.) Lisää pataan kaksi ruokalusikallista vettä, sekoita ja peitä kannella. Kypsennä 175-asteisessa uunissa 1,5-2 tuntia eli kunnes liha on ihan pehmeää ja neste on haihtunut padasta. Sekoita kypsennyksen aikana muutaman kerran. 


Valmista sillä välin mausteseos. Kuumenna ghee tai öljy pannulla ja lisää kaikki kokonaiset mausteet. Paahda mausteita, kunnes ne alkavat tuoksua voimakkaasti ja jopa hieman savuta. Anna mausteiden jäähtyä ja jauha ne sekä korianterijauhe mikserillä tai muulla vastaavalla koneella jauheeksi.

Kun liha on valmista, kuumenna öljy pannulla. Lisää neilikka sekä kanelitangon pala. Kun mausteet pullistuvat ja alkavat tuoksua, lisää currylehdet ja sipuli. Paista, kunnes sipuli on saanut hieman väriä (viitisen minuuttia). Lisää liha, vihreät chilit, suolaa sekä kaksi reilua teelusikallista jauhettua mausteseosta. (Voi olla, että ihan koko mausteseosmäärää ei tarvita, joten kannattaa ensin lisätä vain osa seoksesta ja maistaa sitten, riittääkö se vai laitatko koko seoksen.) Paista keskilämmöllä viitisen minuuttia ja sekoittele ahkerasti. Maista ruokaa ja lisää tarvittaessa suolaa ja/tai mausteseosta.

Koristele lopuksi tuoreella korianterilla ja tarjoa intialaisten leipien kanssa.

19. toukokuuta 2014

Ananaskakku kikhernejauhoista


Minulla on äärimmäisen huono tapa ostaa kikhernejauhoja ja unohtaa se jauhopussi sitten jonnekin laatikon peränurkkaan. Kai niitä jauhoja pitää kuitenkin aina olla siltä varalta, että teen sellaista ruokaa, johon niitä tarvitaan. Enkä sitten kumminkaan tee.

Kikhernejauhojen säilömiseen suivaantuneena aloitin jauhopussin pussintyhjennysprojektin, ja olenkin saanut pussia jo ihan mukavasti vajautettua. :-)

Ensimmäisenä työn alle pääsi tämä ananaskakku. Bongasin ohjeen täältä, mutta tein omaan kakkuuni aika paljon muutoksia, koska minulta puuttui aika moni alkuperäisessä ohjeessa mainittu aines: rommi (jätin sen kokonaan pois), kookosjauhot (korvasin ne riisijauhoilla ja perunajauhoilla), säilykeananas (laitoin tuoretta), tumma sokeri (laitoin pelkkää valkoista) ja ananasmehu (laitoin ananassosetta). Kikhernejauhoja onneksi kumminkin oli. :-D Lisäsin taikinaan myös hieman sulttaanirusinoita, vaaleaa siirappia ja vaniljasokeria. Kuorrutustakaan en kakulle tehnyt (vaikka se olisi siihen varmasti hyvin sopinut), koska kakku oli niin mehevä, ettei se minusta kaivannut mitään kuorrutusta. (Oikeasti en vain viitsinyt.)

Tässä siis oma versioni kakusta.


ANANASKAKKU (gluteeniton)

3,75 dl kikhernejauhoja
3 rkl riisijauhoja
3 rkl perunajauhoja
3/4 tl ruokasoodaa
1,25 dl sokeria
3 munaa
reilu puoli desiä ruokaöljyä
reilu 2 dl pieneksi paloiteltua ananasta
1,25 dl soseutettua ananasta
kourallinen sulttaanirusinoita
1rkl vaaleaa siirappia
1 tl vaniljasokeria

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Laita rusinat likoamaan kuumaan veteen noin kymmeneksi minuutiksi. Siivilöi vesi pois.

Laita kikhernejauhot, riisijauhot, perunajauhot, ruokasooda ja sokeri kulhoon ja sekoita.

Sekoita puuhaarukalla joukkoon munat, ruokaöljy, ananaspalat, ananassose, siirappi, vaniljasokeri sekä liotetut rusinat. Sekoita tasaiseksi ja kaada taikina voideltuun leipävuokaan.

Paista uunissa noin 50 minuuttia. (Jos kakku tummuu liikaa, peitä kakku paiston loppuvaiheessa foliolla.)

Anna kakun jäähtyä vuoassa ja kumoa se.



  • Kakku oli todella hyvän makuinen ja mehevä. Minun makuuni kakku olisi saanut olla makeampikin, joten tämä sopii hyvin sellaiselle, joka ei tykkää ihan äklömakeasta.
  • Kakku pullistui keskeltä hassusti, mutta ei se tahtia haitannut, sillä kun kakun kumosi, kohoumaa ei huomannut ollenkaan.  
  • Kakusta oli aika vaikea saada nättejä paloja, sillä kakku oli aika murenevaa, mutta ehkä kikherneleivonnaiset ovat sellaisia? Murenevuus saattoi johtua rusinoistakin.
  • Maistoin taikinaa raakana (nuolen mieluusti taikinakulhot), mutta eipä tehnytkään mieli syödä taikinaa. Raaoissa kikhernejauhoissa on nimittäin selvä ominaismaku, joka ei oikein miellytä itseäni. Ominaismaku kuitenkin häviää jauhojen kypsyessä.

Sitten vielä televisioasiaa! Kaikille Australian Masterchef -faneille tiedoksi: Aussien Masterchef (kausi 6) on taas alkanut, ja sitä voi katsoa esim. täällä. Koska Australiassa ollaan Suomen aikaa edellä, jaksot tulevat katsottaviksi Suomessa usein jo samana päivänä kuin ne ovat tulleet Australiassakin. Sarja alkoi toukokuun 5. päivä, mutta vielä ehtii hyvin mukaan! Mulla on jo oma suosikki. ♥

12. maaliskuuta 2014

Punainen pilau bulgurista


Olen yrittänyt saada jonkinlaista postausta aikaiseksi jo vaikka kuinka kauan, mutta homma on aina kaatunut siihen, että en meinaa keksiä reseptien oheen oikein mitään kirjoitettavaa. Tuntuu vähän tylyltä postata pelkkä resepti, mutta en nyt voi muutakaan. Jos ei runosuoni kuki, niin ei kuki.

Lyhyesti siis: kokeilin tehdä vaihteeksi pilauta bulgurista, ja lisäsin siihen vielä punajuurtakin väriksi. Lopputuloksena oli pelottavan punainen mutta hyvänmakuinen pilau. (Ruoka oli oikeasti paljon tummemman punaista kuin näissä kuvissa. En ymmärrä, miten Blogger joskus vääristää värit ihan kummallisiksi. Tällä kertaa vika ei ollut kuvaajassa, koska sen kyllä myöntäisin!)


Punajuuri-bulgur -pilau

1 rkl gheetä tai öljyä
1 laakerinlehti
2 vihreää kardemummaa
n. 2 cm:n pätkä kanelitankoa
1/2 tl jeeran siemeniä
n. 10 cashewpähkinää pitkittäin halkaistuina
2 rkl sulttaanirusinoita
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 sipuli hienonnettuna
1 vihreä chili pitkittäin halkaistuna 
suolaa maun mukaan
1/3 tl kurkumaa
2 pienehköä punajuurta raastettuna
1 tomaatti kuutioituna (tai n. 1 dl tomaattimurskaa)
1 tl korianterijauhetta
4 dl bulguria
tuoretta korianteria

Varaa kaikki aineet lähettyvillesi. Keitä bulgurit kypsiksi
paketin ohjeiden mukaan.

Kuumenna ghee tai öljy isolla pannulla (saa olla esim. wok-
pannu) ja lisää laakerinlehti, kardemummat sekä kanelitanko.
Kun mausteet alkavat tuoksua ja pullistuvat, lisää jeeran
siemenet sekä cashewpähkinät. Kun cashewpähkinät ovat
saaneet väriä, lisää rusinat sekä valkosipuli. Kun rusinat ovat
hieman pullistuneet (varo polttamasta valkosipulia), lisää
sipuli ja chili.

Paista, kunnes sipulit ovat saaneet hieman väriä, lisää suola,
kurkuma sekä punajuuret. Paista edelleen viitisen minuuttia.
Lisää tomaatti sekä korianterijauhe ja hauduttele kannen alla
n. kymmenen minuuttia. Lisää tarvittaessa hieman vettä.

Lisää bulgur ja sekoita hyvin. Hauduttele vielä muutama
minuutti. Koristele tuoreella korianterilla.

Tämä sopii yksinäänkin kevyeksi kasvisruoaksi esim. jogurtin
tai jonkin raitakastikkeen kanssa tai sitten jonkin liharuoan
kumppaniksi. 


Chiliä voisi laittaa enemmänkin; itse tein tästä tarkoituksella aika mietoa.



15. helmikuuta 2014

Pizzapäivä!


Nyt on kuulkaas saatu aikaiseksi hyvä pizza! Kaikki lähti siitä, kun rupesin miettimään, että miksi ihmeessä pizzakastikkeen pitäisi olla aina punaista? Eikö se voisi olla jonkin muun väristä, vaikkapa vihreää? (Joku sininen pizzakin olisi varmasti kiva ylläri päivällispöytään.)

Vihreästä kastikkeesta syntyi idea tehdä "intialainen pesto", ja kun kerran sille tielle lähdettiin, niin myös intialainen pizza. Ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Ensimmäinen kokeiluni oli kuitenkin aikamoinen katastrofi: "pesto" oli oikein onnistunut, mutta kaikki muu pizzassa menikin sitten päin pizzeriaa. Laitoin pohjataikinaan (liikaa) ajwainin siemeniä, joiden mausta en edes pidä, ja ne maistuivat pizzassa aivan liian voimakkaasti. Tein pohjan täysjyvävehnäjauhoista ja laitoin öljyn sijasta gheetä, ja niiden osalta pizza olikin ihan ok. Pizzan päälle laitoin marinoituja kasviksia (intialaisessa marinadissa, tietty), ja kasvikset olivat ihan hyviä, mutta pizza jäi valtavan kuivaksi. Se johtui luultavasti siitä, että täytteitä oli liian vähän, kun en laittanut päälle mitään juustoakaan, ja pestokin pääsi siitä syystä kuivahtamaan.

Niin tosiaan, oli minulla toinenkin motiivi tämän pizzan kehittelyyn: halusin tehdä juustottoman pizzan, kun ukkeli valittaa aina, että pizzojen päällä on liikaa juustoa. Ajattelin, että tehdään nyt sitten kerrankin sellainen pizza, ettei tarvitse valittaa. Onneksi ukkeli oli ensimmäisen pizzakokeilun aikana työmatkalla, jottei hän joutunut nauttimaan työni hedelmistä. Pizzan kanssa kävi nimittäin vielä sellainenkin moka, että ripottelin pizzan päälle (ilmeisesti ikään kuin sitä juustoraastetta korvaamaan) runsaammanpuoleisesti chilihiutaleita, ja pizzasta tuli niin tulista, että melkein itkua piti vääntää, että sain sen alas. Mutta muuten pizza onnistui oikein hyvin. :-D

Virheistäni oppineena päätin tällä kerralla yksinkertaistaa asioita hieman ja tehdä aivan tavallisen pizzapohjan luottopohjallani. Hirveästi olisi kyllä tehnyt mieli sotkea taikinaan jotakin (esimerkiksi niitä chilihiutaleita), mutta sitten ajattelin, että jospa nyt antaisin kuitenkin olla. Kastike oli sama kuin ensimmäisessä versiossakin, mutta täytteiksi tuli tällä kertaa katkarapuja, paprikaa, kotijuustoa ja kirsikkatomaatteja. Tähän tuli siis juustoakin, mutta eipä tullut raastetta kuitenkaan. :-) Paneer kävisi kotijuuston sijasta oikein hyvin.

Nyt pizzasta tuli aivan toisenlainen, paljon mehevämpi kuin edellisellä kerralla. Maku oli tietysti myös paljon miedompi kuin ekassa yritelmässä, mikä tässä tapauksessa oli vain hyvä asia. :-) Koska tein taikinasta kaksi pizzaa, jouduin kaulimaan taikinan hyvin ohueksi, ja pohjasta tuli vähän liiankin ohut ja rapsakka minun makuuni. 

Laitan tähän vain kastikkeen ohjeen, kun pohjaohjeen voi käydä kurkkaamassa tuolta linkin takaa, ja täytteitä voi laittaa makunsa mukaan. Käytin kastikkeessa pakastepinaattia, kun en raaskinut ostaa tällaista tarkoitusta varten tuoretta. Juustoraastetta tähän pizzaan ei kannata laittaa, sillä pizza ei todellakaan sitä kaipaa. Oli hyvää justiinsa näin. :-)



Vihreä pizzakastike

tilkka öljyä
1 sipuli hienonnettuna
1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa
n. 1/2 pussia (n. 75 g) pakastepinaattia
2 rkl manteleita
1 pieni vihreä chili
suolaa maun mukaan

Sulata pakastepinaatti esim. mikrossa. (Ei tarvitse
sulaa ihan läpeensä.) 

Kuumenna öljy pannulla ja kuullota sipuli. Lisää
inkivääri-valkosipulitahna ja jatka paistamista
muutaman minuutin ajan usein sekoitellen. Anna
seoksen hieman jäähtyä.

Laita paistetut sipulit, pinaatti, mantelit, chili ja
suola blenderiin ja aja tasaiseksi tahnaksi. Vettä
ei tarvitse lisätä. Tarkista maku.

Levitä seos pizzapohjan päälle tomaattikastikkeen
tapaan ja laita päälle haluamasi täytteet.

Voit myös valmistaa vihreän kastikkeen hyvissä
ajoin etukäteen ja säilyttää sitä jääkaapissa.

Sitten vain uuniin!

12. helmikuuta 2014

Ituilua

Ajattelin aina ennen, että idut ovat hömpötysruokaa, jota syövät vain kaikenlaiset terveysintoilijat. Olin joskus kokeillut ituja nuudeleissa ja salaateissa, mutta en ollut oikein tykästynyt niiden makuun. Kerran rupesimme sitten anopin kanssa puhumaan iduista, ja anoppi totesi, että iduistahan tulee hyvää kormaa. Anteeksi mitä - siis kormaa?

Arvaatte varmaankin jo, miten tämä tarina tulee päättymään. Kerronpa sen nyt kuitenkin: kokeilin ja tykkäsin. :-)

Nykyään laitan ituja aika usein, joko kormana tai sitten paistettuna versiona, ja niin ovat idut alkaneet maistua. Niin pitkälle en ole kuitenkaan vielä päässyt, että olisin idättänyt papuja itse, vaikka idättäminen on ymmärtääkseni ihan helppoa. Idättäminen kun on taas sitä terveysintoilijoiden hommaa. :-D Kyllä minua vähän hävettää ostaa kaupasta valmiiksi idätettyjä papuja, mutta jonkunhan niitäkin on ostettava, kun kerran niitä myynnissäkin on. Tällä kauppareissulla kävi tosin pieni kömmähdys, sillä olin lähtenyt ostamaan mung-pavun ituja, mutta kotona huomasinkin ostaneeni itusalaattia. Mutta koska tarkempi tarkastelu paljasti, että salaatti sisälsi vain mung-pavun, vihreiden linssien ja punaisten linssien ituja, arvelin, ettei maailma siihen kaatuisi, vaikka valmistaisinkin korman siitä. 

Manteli-kookostahna antaa kormalle ihanaa pehmeyttä ja aavistuksen myös makeutta. Itse käytin kasviksina perunaa ja herneitä, mutta kasvikset voi tietysti vaihtaa mieleisikseen.



Itukorma

Manteli-kookostahna: 
2 rkl manteleita
n. 3 rkl tuoretta kookosta

Pannulle: 
1 1/2 rkl öljyä
1 laakerinlehti
parin sentin mittainen pätkä kanelitankoa
2 neilikkaa
2 vihreää kardemummaa
1 isohko sipuli hienonnettuna
reilu 1 tl inkivääri-valkosipulitahnaa
reilu 1 tl suolaa (maun mukaan)
1/2 tl kurkumaa
1 tl chilijauhetta (maun mukaan)
reilu 1 tl korianterijauhetta
2 dl tomaattimurskaa (tai tomaatteja kuutioituna)
2 perunaa kuutioituna
n. 100 g (puoli pussia) herneitä
150 g (mung-pavun) ituja

Liota manteleita puolisen tuntia.

Jauha mantelit sekä kookos tasaiseksi tahnaksi. Lisää
vettä maltillisesti, jotta saat semmoisen jogurttia
hieman paksumman tahnan (kuva löytyy lopusta).
Laita tahna sivuun odottelemaan.

Kuumenna öljy pannulla ja lisää laakerinlehti, kaneli,
neilikat ja kardemummat. Kun mausteet alkavat
tuoksua ja ne ovat pullistuneet, lisää sipuli. Paistele
keskilämmöllä, kunnes sipuli on saanut väriä. Lisää
inkivääri-valkosipulitahna ja jatka paistamista usein
sekoitellen, kunnes tahna ei enää tuoksu raa'alta
(kolmisen minuuttia).

Lisää pannulle suola, kurkuma, chilijauhe ja korian-
terijauhe ja kääntele mausteita pannulla hetki. Lisää
tomaatit ja jatka paistamista, kunnes seos on kuivah-
koa.

Lisää perunat ja vettä sen verran, että perunat peitty-
vät. Hauduttele, kunnes perunat ovat lähes pehmeitä.
Lisää herneet ja jatka hauduttelua muutama minuutti.
Lisää idut sekä manteli-kookostahna ja sen verran
vettä, että saat paksuhkon kastikkeen. Hauduta vielä
viitisen minuuttia ja tarkista maku.

8. helmikuuta 2014

Pahasta hyvää

Sormihirssi (finger millet, ragi, nachni) on yksi intialaisista ruoka-aineista, joista en pidä. Sormihirssi (tästä eteenpäin ragi) yksinkertaisesti maistuu aivan kamalalta, eikä sen vaaleanpunertava ulkonäkökään juuri houkuttele. En ole koskaan maistanut sahajauhoja, mutta luulen, että ragin maku voisi olla aika lähellä niitä.


On sinänsä harmi, että en ole ragiin tykästynyt, sillä ragi on erittäin terveellistä, jopa superruokaa. Ragi on ravintoarvoltaan lähes täydellinen kasvi, ja sitä pidetäänkin kvinoan intialaisena vastineena. Se on erinomainen välttämättömien aminohappojen lähde ja aivan erityisen hyvä tryptofaanin lähde. Tryptofaani muun muassa hillitsee ruokahalua ja säilyttää kylläisyyden tunteen pidempään, joten ragi auttaa myös painonhallinnassa. Ragi on myös vähärasvaisempaa kuin yksikään toinen viljakasvi. Ragi alentaa kehon lämpötilaa sekä kolesterolia, se on kuitupitoinen ja erinomainen raudan ja kalsiumin lähde. Ragi sisältää rautaa ja kalsiumia enemmän kuin mikään muu viljakasvi (en löytänyt tästä tarkkoja lukuja todisteeksi).

Kun ottaa huomioon kaikki nämä ominaisuudet, ragin soisi kuuluvan jokaisen ruokavalioon. Olen itse yrittänyt saada ragia alas sankatin (ragijauho-riisimössö) ja leivän muodossa, mutta hyvin huonoin tuloksin. Ragi on yksinkertaisesti pahaa. Tuskin olisin nytkään yrittänyt ujuttaa ragia ruokavaliooni, ellei Olki olisi haastanut minua keksimään ragista jotakin syömäkelpoista.

Asia jäi hautumaan, kunnes sitten eräänä päivänä muistin, että tapasin ostaa Intiassa ukkelille ragi-keksejä (itse en niitä koskaan syönyt, enkä tainnut edes maistaa). Ehkä ragista voisi tehdä jotakin makeaa? Minulle kun maistuu kaikki makea paremmin kuin hyvin, niin ehkä ragikin menisi makeassa muodossa alas? Netistä löytyi pilvin pimein kaikenlaisia makeita ragi-ohjeita, ja niistä valikoitui kokeiltaviksi kaksi, ragi-keksit ja ragi-mangoneliöt. Ei kai mikään, missä on suklaata tai mangoa, voi olla pahaa (vaikka siinä olisikin ragia :-D)?

Keksien kanssa ongelmaksi muodostui taikina, joka oli niin muruista, että siitä oli vaikea saada muotoiltua palloja. Kun taikina oli (rasvan sulattamisen jälkeen) vielä lämmintä, muotoilu onnistui vielä jotenkuten, mutta taikinan jäähdyttyä muotoilusta tuli miltei mahdotonta. En tiedä, kuuluuko taikinan oikeasti olla noin murenevaa, mutta kyllä minä ainakin laitoin oikean määrän kaikkia aineksia. Taikinan muruisuuden takia en uskaltanut painaa pallukoita yhtään kasaan (keksimäisemmän näköisiksi). Yhden painamista kun kokeilin, niin se hajosi murukasaksi. Siksi näistä tulikin pallon mallisia ja paljon rumempia kuin alkuperäisistä. Makuun se ei onneksi vaikuttanut, sillä nämä olivat vallan hyviä! Näitä meni yksi jos toinenkin, eikä ragikaan maistunut mitenkään häiritsevästi. (Havainto: ei kannata syödä näitä kovin monta, koska nämä ihan oikeasti ovat täyttäviä.) Ilmeisesti keksit kuuluu syödä samana päivänä, sillä seuraavana päivänä ne olivat ihan kivikovia. Ei siinä mitään, mukavahan niitä oli siltikin nutustella.


En ymmärrä leivonnasta yhtään mitään (yritän kyllä kovasti opetella), ja siksi vähän ihmettelin tätä keksien reseptiä, kun siihen tuli niin pieni määrä kaikkea. Mikä funktio esimerkiksi jogurtilla on taikinassa, jos sitä tulee vain yksi teelusikallinen? Kertokaahan viisaammat, jos tiedätte! Kaipaisin myös semmoista tietoa, että saako sellaisia amerikkalaistyylisiä chocolate chips -hippuja jostakin? Etsiskelin niitä sekä Prismasta että Cittarista, mutta kummassakin oli vain suklaarouheita, jotka varmaankin sulavat uunissa. Niinpä näiden päälle ei nyt tullut niitä suklaahippuja - kokonaisia manteleita meinasin keksien päälle painella, mutta sekin sitten jäi, kun eihän näihin uskaltanut enää koskea, kun oli saanut pallot kerran muotoiltua.

Ragi-keksit

Kuivat aineet:
2,5 dl ragijauhoja
1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
1 rkl maissitärkkelystä
1 tl leivonjauhetta
1 tl jauhettua kanelia

Kosteat aineet:
1,25 dl sulatettua voita
1,25 dl sokeria/palmusokeria
1 tl jogurttia

Koristeeksi:
suklaahippuja (chocolate chips)

Paahda ragijauhoja kuivalla pannulla pari minuuttia,
kunnes ne eivät haise enää raa'alle. (En huomannut
tuoksussa mitään muutosta, mutta paahdoin jauhoja
jokusen minuutin. Paahdoin jauhot kahdessa erässä,
kun muuten pannulle olisi tullut liian paksu kerros.)

Laita ragi ja muut kuivat aineet kulhoon ja sekoita.

Sekoita kosteat aineet toisessa kulhossa. (Sokerin
kuuluisi sulaa, mutta ei se minulla sulanut, joten
kuumensin voita ja sokeria kattilassa, ennen kuin
lisäsin jogurtin.)

Yhdistä kosteat aineet kuiviin ja sekoita hyvin.
Muotoile taikinasta pellille leivinpaperin päälle
pieniä palloja. Paina keksejä hieman kasaan (jos
pystyt) ja koristele suklaahipuilla.

Kypsennä vajaassa 200 asteessa 12-15 minuuttia.
(Alkuperäisessa ohjeessa paistolämpötila oli 190
astetta, mutta ei mun uunissa sellaisia asteita ole.)



Keksejä tuskin teen toistamiseen, mutta tätä kakkua kyllä teen! Niin, tai siis neliöitähän näistä piti tulla, mutta huomasinkin olevani tekemässä kakkua siinä vaiheessa, kun olin kaatanut taikinan irtopohjaiseen kakkuvuokaan. Mutta hyvin tämä kakkunakin meni. :-)



Huomatkaa muuten, että leivonnaisen rusehtava väri tulee ihan kokonaan ragi-jauhoista.

Käytin kakkuun (tämä nyt sitten ilmeisesti on kakku) säilykemangoja, jotka soseutin. Yhdestä purkillisesta ei ihan tullut tarvittavaa kahta ja puolta desiä sosetta, mutta lisäsin hieman mangojen säilykelientä ja jogurttia. Hyvä tuli niinkin. Kakussa oli hyvin lievä terveysleivonnaisen maku, mutta se oli niin lievä, ettei häirinnyt. Sitä paitsi kun tämän söi suklaakastikkeen kanssa, se vähäinenkin terveysleivonnaisen maku katosi kokonaan. :-)

Ragi-kakku

Kuivat aineet:
1,8 dl (3/4 cup) ragijauhoja
0,6 dl (1/4 cup) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl jauhettua kardemummaa
ripaus suolaa

Kosteat aineet:
2,5 dl mangososetta
0,6 dl öljyä
2 rkl jogurttia
0,6 dl sokeria

Sekoita kuivat ja kosteat aineet erillisissä kulhoissa.

Sekoita kosteat aineet kuivien aineiden joukkoon ja
sekoita varovasti.

Kaada taikina voideltuun vuokaan (esim. irtopoh-
jaiseen kakkuvuokaan) ja paista vajaassa 200
asteessa 25-30 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla.


Koska molemmat kokeilut olivat maun puolesta erittäin onnistuneita, rohkaistun ehkä käyttämään ragia enemmänkin. Seuraavaksi voisin jopa harkita tekeväni ragista jotakin suolaista. Ragi-dosa kangastelee mielessäni...