22. tammikuuta 2014

Korvapuusteille kyytiä


Korvapuustit ovat monelle melkein pyhä asia, ja varmasti aika moni haluaakin korvapuustinsa ihan perinteiseen tapaan valmistettuna. Minun on tehnyt korvapuusteja mieli jo monta kuukautta, mutta sain lopullisen kimmokkeen niiden valmistamiseen vasta, kun keksin, miten voisin ne muuntaa: tekisin pullataikinan kookosmaitoon, ja täytteeseen tulisi intialaista palmusokeria, raastettua omenaa, sulttaanirusinoita eikä rasvaa ollenkaan.

En ole koskaan aiemmin käyttänyt pullataikinassa kookosmaitoa, ja tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun jätin munan taikinasta pois. Tuli aivan mielettömän hyvä taikina! Yllätyksekseni kookosmaito ei maistunut taikinassa ollenkaan, mikä oli toisaalta hyvä mutta toisaalta pieni pettymys.

Täytteessä kokeilin kahta erilaista valmistustapaa. Toisen taikinanpuolikkaan täytin niin, että raastoin palmusokerin ja omenan ja ripottelin ne suoraan taikinalevyn päälle. Toisen taikinanpuolikkaan kanssa tein niin, että sulatin palmusokerin (+ruokalusikallisen vettä) kattilassa, sekoitin omenaraasteen sulaneen sokerin joukkoon ja levitin sitten tämän, hieman jäähtyneen seoksen taikinalevylle. Täytteestä tuli tasaisemman värinen, kun omenatkin värjäytyivät palmusokeriliemessä ruskeiksi, mutta suurta makueroa pullissa ei ollut. Tykkäsin ehkä kuitenkin enemmän niistä pullista, joissa sokeri oli vain raastettu - ne maistuivat nimittäin hieman makeammilta. :-) Sulatetussa sokerissa kävi ilmeisesti niin, että osa sokeriliemestä valui pullien leikkausvaiheessa leivinlaudalle, mikä hieman verotti pullien makeutta.

Perinteiset korvapuustit ovat ihania, mutta niin olivat nämäkin. Juuri sellaisia, jollaisista itse tykkään: meheviä, pehmeitä, isoja ja maukkaita! Olikin pakko piilottaa osa pullista kiireen vilkkaa pakkaseen, koska muuten olisin saattanut syödä ne kaikki. :-)

Tykkään jättää pullataikinan hyvin löysäksi, jotta pullista tulisi pehmeitä ja kuohkeita, ja siksi jauhon määrä on taikinassa aika pieni. Lisään sitten jauhoja leivontavaiheessa tarpeen mukaan.




Kookoksiset palmusokeri-omenapuustit

Taikina:
5 dl kookosmaitoa
50 g hiivaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
n. 1/2 rkl kardemummaa
n. 11 dl vehnäjauhoja
75 g sulatettua voita tai margariinia

Täyte: 
n. 2 dl intialaista palmusokeria (gur)
2 hapahkoa omenaa
1 dl sulttaanirusinoita
kanelia maun mukaan
kardemummaa maun mukaan

Voiteluun:
munaa

Pinnalle:
raesokeria, mantelirouhetta tai mantelilastuja

Valmista taikina normaalin pullataikinan tapaan.
Kuumenna kookosmaito kädenlämpöiseksi, sulata
joukkoon hiiva ja sekoita mukaan sokeri, suola ja
kardemumma. Sekoita joukkoon osa jauhoista ja
jatka alustamista käsin. Lisää loput jauhoista ja
sulatettu rasva ja jatka alustamista, kunnes saat
hyväntuntuisen taikinan. Kohota lämpimässä
paikassa liinan alla kaksinkertaiseksi.

Raasta palmusokeri. Kuori ja raasta omenat
karkeaksi raasteeksi ja puristele omenista enin
vesi pois.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli toinen osa isoksi
levyksi. Ripottele päälle puolet palmusokerista,
omenaraasteesta ja rusinoista sekä maun mukaan
kanelia ja kardemummaa. Kääri tiukalle rullalle ja
leikkaa ja muotoile korvapuusteiksi. Leivo toinen
taikinanpuolikas samalla tavoin.

Kohota pullat liinan alla, voitele munalla ja ripotte-
le päälle joko raesokeria tai mantelia. Paista 225-
asteisessa uunissa, kunnes pullat ovat kypsiä ja
saaneet kauniin värin. (n. 10-15 minuuttia)

16 kommenttia:

  1. Mun on kaikki leipomisinto kadonnu sen jälkeen ku mulle puhkes toi hiivasyndrooma. Olen himoinnu just noita korvapuustisa ja toisena vanilijapuustisia. Hiivattomana en sit oo suonu edes perheelle pullia. Enkö ookki Ikävä ihminen ;)
    Meidän työntekijä oli kerran tehny hiivattomia pikkupullia. Söin niitä himoon ja olin jo pyytämässä ohjetta, kun tuumasin, että elämä ilman pullaa taitaa olla terveellisempää :)
    Vapun aikaan mun on lähes pakko tehdä hiivattomia munkkeja, niistä en oo viäkään päässy irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, no onpa ikävä ongelma. :-( Ainahan ne perheenjäsenet voivat käydä syömässä pullia jossain muualla, niin sinua ei ala harmittaa. :-)

      En tiennyt, että pullia voi tehdä hiivattominakin. Se ehkä tuo lohtua pahimpaan tuskaan, vaikka kyllähän elämä tietysti on terveellisempää ilman pullaa. Mutta toisaalta, elämässä pitää olla joskus pieniä nautintojakin – sinulla varmaankin sitten jotakin muuta lajia kuin hiivaleivonnaisia. :-)

      Poista
  2. Täytyy kokeilla, näyttää niin hyvältä! :)

    VastaaPoista
  3. En ole yleensä makean perään, en pullankaan, mutta tuore ja lämmin korvapuusti on kyllä namia. Hyvän näköisiä ovat nämäkin! Näyttää ihan äidin korvapuusteilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten kun siihen lämpimän korvapuustin oheen saa vielä lasin kylmää maitoa. :-)

      Minä taas olen niin perso makealle, että varmaan pystyisin elämään pelkällä makealla. Harmi vaan, kun makeissa on niin paljon sivuvaikutuksia. ;-) Sen takia teenkin makeaa tosi harvoin, ettei tarvitse "uhrautua" syömään niitä.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen idea käyttää kookosmaitoa taikinassa. Pidän kookoksen mausta olen kerran ripotellut kookoshiutaleita sokerin ja kanelin kera korvapuustin sisään ja mielestäni oli hyvän makuisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kävi myös mielessä, että kookoshiutaleitakin olisi voinut tuonne väliin laittaa. En kuitenkaan pidä kookoshiutaleista, joten en myöskään laittanut niitä. Mulle on jäänyt huonoista joulukonvehdeista trauma niitä kohtaan. Muussa muodossa kookos menee kyllä.

      Poista
  5. Kookosmaito on mielenkiintoinen pullataikinassa! Minä olen käyttänyt joskus nesteenä appelsiinimehua, mutta ei valmiissa pullissa maistunut appelsiini mitenkään. Olen sittemmin pysytellyt ihan maidossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa outoa, ettei appelsiinimehukaan maistunut pullissa! Luulisi sen edes maistuvan, kun se kuitenkin on voimakkaamman makuista kuin kookosmaito. Mitähän niille nesteille oikein tapahtuu, että maku häviää – ehkä hiiva "syö" maut jotenkin?

      Poista
    2. Minullakin tuli mieleen samainen "syypää" eli hiiva!

      Poista
    3. Sanokaamme siis, että syyllinen on hiiva. :-)

      Olisi kiva tietää, mikä kemiallinen reaktio tässäkin on taustalla! :-)

      Poista
  6. En olekaan koskaan tehnyt korvapuusteja kun en ole ollut pullan ystävä mutta kun tein joku aika sitten kranssikakun (blogissa) joka myös on pullamainen niin ajattelin että pitäisi antaa mahdollisuus muillekin pullille. Kiva ohje ja herkulliselta kuulostava täyte:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulla ei ole minunkaan lempileivonnaiseni, vaikka pullasta kyllä tykkäänkin, varsinkin korvapuusteista ja texas- ja dallaspullista. Mistään kuivista huoltoaseman pullista en kyllä tykkää. ;-D

      Poista
  7. Kätevä resepti tällainen omenaversio! Tulen aina keräilleeksi edullisesti omenoita tarjouksesta ajatellen, että nyt kyllä repäisen ja leivon niistä jotakin hienoa. Koska olen vastahakoinen leipuri, yleensä näin ei tapahdu, vaan omput pehmenevät hedelmäkorissa pari viikkoa :D

    Korvapuustit ovat kyllä meillä suosiossa, joten otan tämän ohjeen kokeiluun, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastahakoinen leipuri olen minäkin! Olen vasta ihan viime aikoina ruvennut löytämään (onnistuneiden lopputulosten ansiosta!) sisäisen leipurini. ;-)

      Tähän olisi kyllä saanut uppoamaan useammankin omenan kuin vain kaksi, ja palmusokeriakin olisi mahtunut levylle enemmänkin. Mutta minusta näillä määrillä tuli aika mukavan oloisia pullia - täytettä ei ollut liikaa tai liian vähän, vaan aika sopivasti.

      P.S. Ostin tänään muuten ragia, kun muistin sen sinun "haasteesi". Saas nähdä, saanko kehiteltyä jauhoista mitään syömäkelpoista. :-D

      Poista

Kokki kiittää viestistäsi!