4. helmikuuta 2014

Namak shamak!

Meillä on syöty viime aikoina kaalikääryleitä ja muita hyvin perinteisiä intialaisia ruokia, jotka eivät ilmeisestikään sovi tämän blogin teemaan, mutta löysinpä koneelta yhden vanhan kanacurryn tai oikeastaan jogurtin käyttöön liittyvän vinkin. Jogurtin ongelma kun tuppaa olemaan se, että se juoksettuu, jos sitä keittää liian pitkään.

Opin äskettäin tähän yhden uuden näppärän konstin: kun valmistaa tahnan ruskistetuista sipuleista ja jogurtista, jogurttia voi kypsentää vaikka kuinka kauan, eikä se mene miksikään. Lisäksi ruskistetut sipulit antavat ruoalle syvemmän maun kuin raakana soseutetut sipulit tai normaalisti paistetut sipulit, joten sipuli-jogurttitahna sopii erinomaisen hyvin erityisesti liharuokiin (kasvisruokiin toki myös). Tahna myös sakeuttaa ruokaa mukavasti.

Sipulit voi joko uppopaistaa tai paistaa pannulla pienessä määrässä öljyä. Itse suosin jälkimmäistä tapaa. Sipulit ruskistetaan, minkä jälkeen ne laitetaan blenderiin. Joukkoon lisätään pari ruokalusikallista jogurttia, ja ainekset jauhetaan tasaiseksi soseeksi. Sitten tahna onkin valmista käytettäväksi. Tahna lisätään ruoanvalmistukseen yleensä aika alkuvaiheessa.

Olisi mielenkiintoista kokeilla, millaista tahnasta tulisi, jos käyttäisi kaupassa myytäviä valmiiksi paahdettuja sipuleita. Vaikka ne ovatkin rapeita, niin ne pehmenevät kuitenkin aika äkkiä joutuessaan tekemisiin kosteampien ainesten kanssa. Luulen, että tahnasta saattaisi tulla aika hyvää. Niin pääsisi ainakin hieman helpommalla, vaikka ei sipulien paistaminenkaan tietysti sekään mikään hirveän vaativa homma ole. :-) Vähemmänhän siihen menee aikaa kuin kaupassa käyntiin.

Tässä vielä selvyydeksi pieni video tahnan valmistuksesta. Videolla hyörii turbaani päässä kokki Harpal Singh Sokhi, jolla on Intiassa Food Food -kanavalla oma ohjelma, Turban Tadka.



Kun ensimmäisen kerran katsoin kyseistä ohjelmaa, leukani putosi lattialle: herra rupesi nimittäin laulamaan kesken ruoanlaiton, ja minä ihmettelin, että mikäs tyyppi se tämä oikein on. Myöhemmin minulle selvisi, että laulaminen on hänen tavaramerkkinsä: mies laulaa luikauttaa namak shamak, namak shamak, daal dete hain aina silloin, kun hän lisää ruokaan suolaa. Ei ole aavistustakaan, mitä tuo lause mahtaa tarkoittaa, mutta suolasta siinä ainakin puhutaan.


Laitan vielä tähän loppuun ohjeen yhdestä kanacurrysta, jossa käytin tuota sipuli-jogurttitahnaa.




Kanacurry (yksi versio...)

Sipuli-jogurttitahna:
1 isohko sipuli hienonnettuna tai suikaloituna
2-3 rkl jogurttia

Pannulle:
2 rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
2 tl inkivääri-valkosipulitahnaa
1/2 tl kurkumaa
1 1/2 - 2 tl chilijauhetta
1 1/2 tl korianterijauhetta
1/2 tl jauhettua juustokuminaa eli jeeraa
suolaa maun mukaan
3 tomaattia kuutioituna
600-700 g broileria kuutioituna suupalan kokoisiksi
paloiksi (itse käytin paistileikkeitä)
(hieman garam masalaa)

Valmista ensin sipuli-jogurttitahna. Ruskista hienonnetut
sipulit tilkassa öljyä ja jäähdytä sipulit. Laita sipulit
blenderiin ja lisää jogurtti. Jauha tasaiseksi soseeksi.
Laita tahna sivuun odottamaan. (Tahnan voisi myös tehdä
etukäteen. Se säilyy jääkaapissa usemman päivän.)

Kuumenna öljy pannulla ja lisää sipuli. Paista, kunnes
sipuli on saanut hieman väriä. Lisää inkivääri-valkosipuli-
tahna ja jatka paistamista parin, kolmen minuutin ajan,
kunnes tahna ei tuoksu enää raa'alle.

Lisää sipuli-jogurttitahna ja jatka paistamista, kunnes seos
on kuivaa. Lisää kurkuma, chilijauhe, korianterijauhe,
jauhettu jeera, suola sekä tomaatit ja jatka paistamista,
kunnes öljy erottuu.

Lisää broileri ja hauduta, kunnes liha on kypsää. (Vettä ei
tarvitse lisätä.) Lisää lopuksi halutessasi hieman garam
masalaa (itse en laittanut).


10 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Olenkin huomannut tuon ongelman mutta hyvä tietää että siihen on konsti;D

    VastaaPoista
  2. Tätä jogurtin juoksettumisongelmaa olenkin miettinyt useasti, joskus ajatellut laittaa blogiinkin avoimen kysymyksen asiasta. Kokeiluun menee seuraavan kerran kun intialaista kokataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kokeillut varmaankin kaikki mahdolliset keinot, mutta aina vaan jogurtti tuntuu juoksettuvan, jos sen lisää ruoanlaiton alkuvaiheessa. En esim. ymmärrä, kuinka joissakin ohjeissa liha laitetaan jogurttipohjaisine marinadeineen pannulle, ja sitten niitä kypsennetään pitkään yhdessä. Minulla ainakin jogurtti juoksettuu ihan väkisin. Eihän se makuun sinänsä vaikuta, mutta ei semmoinen ruoka kyllä kauhean houkuttelevalta näytä.

      Poista
  3. Kuulostaa oikein hyödylliseltä vinkiltä, laitan ehdottomasti korvan taakse!

    Olen katsonut muutamia Harpal Singh Sokhin videoita YouTubesta, ja tyyppihän on aivan ihana! :D Kyllä suomalaiset tv-kokit kalpenee intialaisten persoonien rinnalla.

    Lause muuten tarkoittaa mielestäni jotakin sen suuntaista kuin "suolaa tässä sitä vaan lisätään/laitetaan". "Namak shamak" on vähän hankala suomentaa suoraan, mutta se on enemmänkin riimileikki noilla alkutavuilla, shamak lyhyellä a:lla ei tarkoita itsessään mitään, mutta "namak shamak" on vähän niin kuin "suolaa ja sen sellaista".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Harpal Singh on ihan ok – sen jälkeen, kun alkujärkytyksestä pääsin. :-D Ainakin hän keskittyy siihen itseensä, eli ruoanlaittoon. En voi sietää sellaisia kokkiohjelmia, joissa show tuntuu pyörivän enemmän kokin kuin ruoan ympärillä. Pitäisköhän ruveta vaatimaan Patakakkosia sun muita takaisin. ;-D

      Kiitos suomennoksesta. Voisin hyvin kuvitella lauseen tarkoittavan jotain tuommoista – sopisi ainakin hyvin kuvaan. :-)

      Poista
  4. Kiitos vinkistä! Nimim. jogurtin muutamaan kertaan juoksuttaneena...

    Suomeen kans laulava kokkiohjelma! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ehdottomasti lisää laulavia kokkiohjelmia Suomeen! Olisi kiva nähdä yhden jo toisenkin pönöttäjän lauleskelevan ruoanlaiton lomassa. ;-)

      Poista
  5. Kiitos tästä vinkistä! Aion ehdottomasti kokeilla. Tykkään jogurtista ruoanvalmistuksessa, mutta juoksettumispulmaa ilmenee aika usein. Olen havainnut, että rasvaisempi jogurtti ei juoksetu niin herkästi. Kuinka rasvaista Intiassa yleensä käytetään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos tästä oli hyötyä. :-)

      Minä olen huomannut saman, että rasvainen jogurtti ei juoksetu yhtä helposti kuin vähärasvaisempi. Mutta pitkään kuumennettuna sekin tuppaa juoksettumaan, ainakin minulla.

      Käsittääkseni aika moni tekee jogurttinsa Intiassa täysrasvaisesta maidosta, jossa rasvaa on 6-8 prosenttia.

      Poista

Kokki kiittää viestistäsi!