15. kesäkuuta 2013

Taivaallinen mangokakku

Olen jo pitkään halunnut tehdä mangoisen juustokakun, mutta tekeminen on tuntunut sen verran pelottavalta, että se on jäänyt. Minulla on nimittäin ollut kakun suhteen monta vaatimusta: kakun pitäisi valmistua ilman uunia, siihen ei saisi tulla munia, liivatetta eikä mieluusti agar agariakaan (en ole koskaan käyttänyt agar agaria, ja sen käyttäminen tuntuu pelottavalta), ja tuorejuustoakin siinä saisi olla mahdollisimman vähän! :-D

Minulla oli jemmassa Suomesta tuotua hyytelösokeria, ja Dansukkerin sivuilta löysin mukavan kuuloisen ohjeen, jonka arvelin saattavan onnistua näissä oloissakin. Kakku (liivateeton kuningatar-kakku) ei ollut mikään varsinainen juustokakku, koska siihen ei tullut juustoa lainkaan, mutta se saisi nyt kelvata. Ainakin se täytti kaikki minun kriteerini - tuorejuustoakin oli niin vähän, että sitä ei ollut yhtään! Ei muuta kuin aineksia ostamaan.

Mutta kuinka ollakaan. Kävi niin kuin täällä aina käy: silloin kun on päättänyt tehdä jotakin erikoisempaa ja lähtee hakemaan kaupasta jotakin tiettyä, sitä ei tietenkään ole silloin saatavilla. Kuohukermaa myydään Hyderabadissa (minun tietääkseni) tasan kahdessa kaupassa, eikä sitä ollut nyt kummassakaan. Olin kuitenkin päättänyt tehdä kakun, joten ei auttanut muuta kuin ruveta soveltamaan, silläkin uhalla, että kakku epäonnistuu. (En ole mikään hyvä leipoja muutenkaan.)

Korvasin alkuperäisen ohjeen kerman kookosmaidolla ja jogurtilla, ja muuttelin ohjeen aineksia - sattuneista syistä - vähän muutenkin. Tajusin nimittäin valmistusvaiheessa, että käyttämäni voi oli suolaista (täältä tuskin edes saa suolatonta voita), ja suolaisuutta piti kompensoida jotenkin. Vielä enemmän hämmästyin, kun huomasin, että täkäläinen rahkakin oli suolaista. Mitä p*rkelettä?! Rahkapurkin kyljessä oli kuitenkin jonkinlaisen jälkiruoan kuva, joten kai rahka on makeisiin juttuihin tarkoitettu. Ihmeellistä.

Muuttelin lopulta reseptiä niin paljon, että tällä minun versiollani ei ole alkuperäisen kakun kanssa muuta yhteistä kuin hyytelösokeri ja rahka. :-D En myöskään mittaillut aineksia niitä lisätessäni, joten joudun laittamaan ainesten määrästä vain jonkinlaisen arvion. Hieman jännitti, millainen kakusta tulisi rakenteeltaan, kun tuolla hyytelösokerilla sanotaan tulevan lusikoitavaa, ei leikattavaa täytettä. Alkuperäisen ohjeen kuvassa kakku näytti kuitenkin leikattavalta, ja päätin, että minunkin kakustani tulisi sellainen. :-)

Voin kuulkaa kertoa teille, että tästä tuli valehtelematta yksi parhaimmista kakuista, joita olen ikinä syönyt! En voinut uskoa, että mokoma herkku on minun kätösistäni lähtöisin! Kaikki suorastaan rakastuivat kakkuun, ja nyt odotan jo sitä hetkeä, että pääsen kokeilemaan tätä kakkua Suomessa ihan oikeilla ainella. Tosin en taida sielläkään  noudattaa alkuperäistä ohjetta, vaan sovellan taas. :-)

Tämä paakkelsi ei ole mikään kovin intialainen, eli tämä ei siinä mielessä kuulu tämän blogin otsikon alle, mutta onko sillä loppujen lopuksi mitään merkitystä. Hyvä on aina hyvää.



Taivaallinen mangokakku

Pohja: 
350 g keksejä
100 g voita
(pari rkl tomusokeria)

Täyte:
400 g maustamatonta rahkaa
1 dl kookosmaitoa
1 ½ dl hyytelösokeri Multia
n. 2 dl paksua luonnonjogurttia (esim. turkkilaista)
n. 1 dl mangososetta
n. 1 tl vanilja-aromia
(pari rkl tomusokeria)

Pinnalle:
1-2 mangoa kuutioituna
minttua koristeluun

(Kiille:
1 dl vettä
1 dl hyytelösokeri Multia)

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Kierrä vuoan
sisäreunan ympärille leivinpaperisuikale. Murskaa keksit esim.
perunasurvimella kulhossa. Sulata voi kattilassa ja sekoita keksi-
murskan joukkoon. Lisää tarvittaessa hieman tomusokeria.
Painele muruseos vuoan pohjalle ja n. 5 cm:n matkalta reunoille.

Laita rahka kulhoon ja sekoita. Mittaa hyytelösokeri ja kookos-
maito kattilaan, kuumenna kiehuvaksi ja keitä n. 2 minuuttia.
Kaada seos rahkan joukkoon. (Kannattaa toimia aika nopeasti,
koska seos jämähtää nopeasti sellaiseksi löllöksi.)

Sekoita joukkoon jogurtti ja täytteen muut aineet. Kaada täyte
pohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Anna kakun seistä jääkaapissa
seuraavaan päivään.

Irrota kakku vuoasta ja siirrä se tarjoilulautaselle. Pilko mangot
ja ripottele ne kakun päälle. Jos haluat, valmista mangojen
päälle kiille. (Mittaa hyytelösokeri ja vesi kattillaan ja kuumenna
kiehuvaksi. Lusikoi kiille marjojen päälle.) Minusta kiille ei ole
mangoja käytettäessä tarpeellinen, tai ainakaan kiillettä ei
tarvitse tehdä noin suurta annosta. Lisäksi kiille jäi mangojen
päältä valuessaan ruman näköiseksi läpinäkyväksi löllöksi
täytteen päälle. Ehkä en osannut tehdä tätä oikein?

Inspiraation lähde: Dansukker ja mangot


Huomioita:
  • Itse käytin kekseinä cashewpähkinäkeksejä, joista tykkään muutenkin kovasti. Ne sopivat makunsa puolesta tähän oikein hyvin, mutta pohjan väri jäi vähän kalpeaksi. Ensi kerralla kokeilen ehkä hieman tummempia keksejä. 
  • Käyttämäni rahka oli hieman jäykempää kuin suomalainen rahka, joten en tiedä, miten tämä vaikuttaa lopputulokseen. Toisaalta taas jogurtti oli löysempää kuin esimerkiksi suomalainen turkkilainen jogurtti, joten ehkä tämä jotenkin kompensoi?
  • Mangososetta laitoin pohjaan lähinnä värin takia. Mango maistui täytteessä hyvin miedosti.

12 kommenttia:

  1. OIh niin namin näköistä:) Mango sopii tosi hyvin juustokakuille muutenkin.Mun täytyy näköjään tuoda tuota hyytelösokeria mukanani Suomesta vaikka periaatteessa pidän enemmän paistetuista juustokakuista.
    P.S. ei se agar agarin käyttö niin kauhean vaikeaa ole....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä päätin tuoda ensi kerralla Suomesta monta pakettia tuota hyytelösokeria. :-)

      Täytyy ottaa oikein asiakseen kokeilla agar agaria Suomessa. Tuorejuustot ovat täällä turkasen kalliita (kalliimpia kuin Suomessa), ja minua on aina pelottanut, että menee kalliit raaka-aineet hukkaan, jos tyrin agar agarin kanssa.

      Poista
  2. Tosi herkullisen näköistä kakkua! Tätähän mäkin voisin tehdä nyt, kun on tuorejuustot pannassa. Mutta mistä ihmeestä löysit rahkaa ja millä nimellä? Ja käytitkö kookosmaitoa tuoreesta kookoksesta vai jauhetta?

    Muuten, ihan vaan tiedoksi että tuo reseptiteksti keltaisella pohjalla ei erotu ainakaan mun puhelimella Googlen readerissä, kannattaa ehkä jättää valkoiselle taustalle...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin rahkaa Qmartista nimellä ‘quark cheese’. En ole ennen täällä missään rahkaan törmännyt, ja olinkin valmistautunut korvaamaan rahkan joko jogurtilla tai tuorejuustolla, mutta nyt kävi semmoinen onnenkantamoinen, että näin kaupassa rahkaa ekan kerran! Rahka oli Exito Gourmetin tuote, ja purkki näytti aika samanlaiselta kuin esim. heidän mascarpone- ja ricotta-juustonsa. Rahkaa ei ihme kyllä heidän tuotesivuillaan ole – ehkä se on vielä ihan uusi tuote?

      Käytin ihan purkkikookosmaitoa, kun sellaista sattui kotona olemaan. :-)

      Kiitos että huomautit tuosta reader-jutusta. Olen huomannut, että sivujen mobiiliversiot ovat yleensäkin hyvin pelkistettyjä, enkä tykkää siitä ollenkaan. Annan tuon keltaisen taustan olla ainakin toistaiseksi, kun se näkyy kuitenkin nettiversioisessa readerissä.

      Poista
  3. Ihanan näköistä! Mango on ihan mun lemppari! Suomessa ne on kyllä niin luokattoman mauttomia ettei kannata ostaa... Lucky you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla. Nyt ovat intialaiset mangot jo vaihtuneet suomalaisiin mansikoihin. :-) Suomessa mangot ovat kyllä tosiaan ihan hirveän mauttomia. Itse käytän aina Suomessa ihan kylmästi säilykemangoja. :-)

      Poista
    2. Jep, huomasin kukkapillistä, että maisemat olivat hyvin kotimaisia. :-)
      En ole noita säilykemangoja kokeillut, mutta varmasti ne tuoreet hakkaa täällä kotimaassa, valitettavasti...

      Poista
    3. Ainakin ne ovat minusta paljon makeampia kuin kokonaiset mangot.

      Poista
  4. Moi Satu! Pakko laittaa tähän ylimpään, jos sattuisit näkemään tämän kysymyksen paremmin.. niin että teetkö palak paneerin juuston itse kotona ja onko se tosiaan NIIN helppoa tehdä kuin uusin intialainen kokkikirjani (ja ainoa!) antaa olettaa.. Palak paneer on lempiruokaani mutten ole koskaan itse tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tehnyt juustoa itse, laiska kun olen. :-D Intiassa myydään valmista paneer-juustoa ja olen käyttänyt siellä sitä, ja Suomessa olen korvannut paneerin Valion kotijuustolla.

      Vaikeatahan paneerin valmistus ei tosiaan ole, vaan ihan simppeliä! Mulla on muuten tarkoitus kokeilla paneerin valmistusta ihan lähipäivinä, kun löysin kotoa semmoisen vanhan harsokankaan, jonka arvelen sopivan paneerin valmistukseen. Postaan sitten kokeilustani ja siitä, mitä siitä tuli. :-)

      Poista
  5. Kiva kuulla - minäkin haluan ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista

Kokki kiittää viestistäsi!